Kaksi puuta ja paratiisin jumalanpalvelus
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun (2:9). Kaksi erityistä puuta istutettiin puiston keskelle - eikä johonkin nurkkaan - siksi, ettei ihminen voisi unohtaa hetkeksikään omia rajojaan: häntä ei ole tarkoitettu autonomiseksi olennoksi, vaan hänen yläpuolella on hänen Luojansa, jolla on oikeus myös kieltää ja käskeä häntä.
Paratiisissa ihminen sai siis Luojaltaan vielä yhden suuren lahjan: hänen sanansa. Jos Jumala olisi päättänyt pysyä hiljaa, ei Adam olisi mitenkään voinut tuntea häntä, itseään tai omaa tarkoitustaan maailmankaikkeudessa. Mutta koska rakkauteen kuuluu aina sana, niin Jumala antoi ihmiselle sanansa. Tämä tapahtui jo ennen naisen luomista. Myöhemmin Adamista tuli vaimonsa pappi, kun hän julisti tälle kuulemansa Jumalan sanan.
Maailman ensimmäinen Raamattu oli lyhyt ja ytimekäs. Se sisälsi kolme osaa: 1) lupauksen, 2) kiellon ja 3) rangaistuksen. Ne kuuluivat näin: 1) "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. 2) Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, 3) sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma" (2:16-17). Heprean kielellä lupaus ja uhkaus ovat korostetun voimakkaita: saat syömällä syödä, olet kuolemalla kuoleva. Kuultuaan Jumalan sanan Adam - Eevaa ei silloin ollut vielä olemassa - sanoi siihen "kyllä ja aamen", ja jatkoi vapaana elämäänsä paratiisissa.
Paratiisin kaksi erityistä puuta vastasivat ensimmäisen Raamatun kahta ensimmäistä lausetta. Elämän puun hedelmää ihminen sai syödä, mutta hyvän- ja pahantiedon puun hedelmä oli häneltä kielletty. Elämän puun hedelmä oli armon sakramentti, joka säilytti ihmisessä ikuisen nuoruuden, niin että hän pysyi vahvana, terveenä, iloisena, rohkeana ja väsymättömänä.
Entä sitten hyvän- ja pahantiedon puu? Jo nimensä kautta se varoitti ihmistä pysymään Jumalan hyvässä tahdossa ja pidättäytymään pahasta eli siitä, minkä Jumala oli häneltä kieltänyt. Maailmankaikkeudessa oli jotain pahaakin, mutta siitä ihmisen ei tarvinnut tietää mitään. Hänen piti vain uskoa, että hänen Luojansa oli häntä viisaampi ja halusi suojella häntä näkemästä, kuulemasta ja tuntemasta sellaista, mikä ei olisi hänelle hyväksi. Viisaus ja pahan tunteminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Edellinen kuuluu oikeaan ihmisyyteen, jälkimmäinen ei (1.Kor.14:20). Jos ihminen tuntee pahan omasta kokemuksestaan, se tekee hänet vain onnettomaksi ja tuhoaa hänen vapautensa.
Missä Sana on, siellä edellytetään aina myös vastausta siihen, toisin sanoen uskoa ja jumalanpalvelusta. Ensimmäisen pienen seurakunnan jumalanpalvelus tapahtui niin, että mies ja vaimo istuivat keskellä puutarhaa noiden kahden erityisen puun alla, söivät elämän puun sakramenttia ja kiittivät siitä Jumalaansa. Samalla he muistelivat Jumalan lakia eivätkä syöneet Hyvän- ja pahantiedon puusta. Näin Adam ja hänen vaimonsa osoittivat uskovansa pieneen Raamattuunsa ja rakastavansa sen antajaa niin paljon, että hänen tahtonsa noudattaminen oli heidän suurin ilonsa.
"Temppelinä, alttarina ja korokkeena oli Adamilla tämä hyvän- ja pahantiedon puu sitä varten, että hän siinä osoittaisi kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, siinä oppisi tuntemaan Jumalan sanan ja tahdon, kiittäisi Jumalaa ja vieläpä huutaisi häntä avuksi kiusausta vastaan." Näin kuvaa Luther ensimmäisten ihmisen jumalanpalvelusta.1
Ihminen ei ollut vielä "valmis", mutta noiden kahden puun kautta hänelle oli annettu kasvun mahdollisuus. "Jättämällä tämän hedelmän syömättä, ts. voittamalla kiusauksen, oli Adamin siveellisen tietoisuuden määrä voimistua. -- Jokainen kiusauksessa saavutettu voitto olisi kypsyttänyt ja syventänyt hänen sisäistä elämäänsä. Hän olisi yhä enemmän oppinut tuntemaan sitä, mikä on hyvää, ja varomaan sitä, mikä on pahaa. Vähitellen hän olisi päässyt lapsen viattomuuden tilasta voitokkaaseen pyhyyden, miehuuden ja kypsyyden tilaan --. Näin tämä puu oli merkkinä Jumalan vallasta ihmiseen ja ihmisen alamaisuudesta Jumalan edessä. Kieltäessäänkin Jumala tahtoi antaa paljon enemmän kuin ottaa. Hyvän- ja pahantiedon puulla oli sen vuoksi kaksin verroin jumalallinen tarkoitus, se oli väline Jumalan kädessä ihmisen kasvattamiseksi ja sen kautta maan kirkastamiseksi."2
---
Viiteet:
1 Genesis 1-7, 97.
2 Erich Sauer, Maailman lunastuksen aamurusko, 63-64.
Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun (2:9). Kaksi erityistä puuta istutettiin puiston keskelle - eikä johonkin nurkkaan - siksi, ettei ihminen voisi unohtaa hetkeksikään omia rajojaan: häntä ei ole tarkoitettu autonomiseksi olennoksi, vaan hänen yläpuolella on hänen Luojansa, jolla on oikeus myös kieltää ja käskeä häntä.
Paratiisissa ihminen sai siis Luojaltaan vielä yhden suuren lahjan: hänen sanansa. Jos Jumala olisi päättänyt pysyä hiljaa, ei Adam olisi mitenkään voinut tuntea häntä, itseään tai omaa tarkoitustaan maailmankaikkeudessa. Mutta koska rakkauteen kuuluu aina sana, niin Jumala antoi ihmiselle sanansa. Tämä tapahtui jo ennen naisen luomista. Myöhemmin Adamista tuli vaimonsa pappi, kun hän julisti tälle kuulemansa Jumalan sanan.
Maailman ensimmäinen Raamattu oli lyhyt ja ytimekäs. Se sisälsi kolme osaa: 1) lupauksen, 2) kiellon ja 3) rangaistuksen. Ne kuuluivat näin: 1) "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. 2) Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, 3) sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma" (2:16-17). Heprean kielellä lupaus ja uhkaus ovat korostetun voimakkaita: saat syömällä syödä, olet kuolemalla kuoleva. Kuultuaan Jumalan sanan Adam - Eevaa ei silloin ollut vielä olemassa - sanoi siihen "kyllä ja aamen", ja jatkoi vapaana elämäänsä paratiisissa.
Paratiisin kaksi erityistä puuta vastasivat ensimmäisen Raamatun kahta ensimmäistä lausetta. Elämän puun hedelmää ihminen sai syödä, mutta hyvän- ja pahantiedon puun hedelmä oli häneltä kielletty. Elämän puun hedelmä oli armon sakramentti, joka säilytti ihmisessä ikuisen nuoruuden, niin että hän pysyi vahvana, terveenä, iloisena, rohkeana ja väsymättömänä.
Entä sitten hyvän- ja pahantiedon puu? Jo nimensä kautta se varoitti ihmistä pysymään Jumalan hyvässä tahdossa ja pidättäytymään pahasta eli siitä, minkä Jumala oli häneltä kieltänyt. Maailmankaikkeudessa oli jotain pahaakin, mutta siitä ihmisen ei tarvinnut tietää mitään. Hänen piti vain uskoa, että hänen Luojansa oli häntä viisaampi ja halusi suojella häntä näkemästä, kuulemasta ja tuntemasta sellaista, mikä ei olisi hänelle hyväksi. Viisaus ja pahan tunteminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Edellinen kuuluu oikeaan ihmisyyteen, jälkimmäinen ei (1.Kor.14:20). Jos ihminen tuntee pahan omasta kokemuksestaan, se tekee hänet vain onnettomaksi ja tuhoaa hänen vapautensa.
Missä Sana on, siellä edellytetään aina myös vastausta siihen, toisin sanoen uskoa ja jumalanpalvelusta. Ensimmäisen pienen seurakunnan jumalanpalvelus tapahtui niin, että mies ja vaimo istuivat keskellä puutarhaa noiden kahden erityisen puun alla, söivät elämän puun sakramenttia ja kiittivät siitä Jumalaansa. Samalla he muistelivat Jumalan lakia eivätkä syöneet Hyvän- ja pahantiedon puusta. Näin Adam ja hänen vaimonsa osoittivat uskovansa pieneen Raamattuunsa ja rakastavansa sen antajaa niin paljon, että hänen tahtonsa noudattaminen oli heidän suurin ilonsa.
"Temppelinä, alttarina ja korokkeena oli Adamilla tämä hyvän- ja pahantiedon puu sitä varten, että hän siinä osoittaisi kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, siinä oppisi tuntemaan Jumalan sanan ja tahdon, kiittäisi Jumalaa ja vieläpä huutaisi häntä avuksi kiusausta vastaan." Näin kuvaa Luther ensimmäisten ihmisen jumalanpalvelusta.1
Ihminen ei ollut vielä "valmis", mutta noiden kahden puun kautta hänelle oli annettu kasvun mahdollisuus. "Jättämällä tämän hedelmän syömättä, ts. voittamalla kiusauksen, oli Adamin siveellisen tietoisuuden määrä voimistua. -- Jokainen kiusauksessa saavutettu voitto olisi kypsyttänyt ja syventänyt hänen sisäistä elämäänsä. Hän olisi yhä enemmän oppinut tuntemaan sitä, mikä on hyvää, ja varomaan sitä, mikä on pahaa. Vähitellen hän olisi päässyt lapsen viattomuuden tilasta voitokkaaseen pyhyyden, miehuuden ja kypsyyden tilaan --. Näin tämä puu oli merkkinä Jumalan vallasta ihmiseen ja ihmisen alamaisuudesta Jumalan edessä. Kieltäessäänkin Jumala tahtoi antaa paljon enemmän kuin ottaa. Hyvän- ja pahantiedon puulla oli sen vuoksi kaksin verroin jumalallinen tarkoitus, se oli väline Jumalan kädessä ihmisen kasvattamiseksi ja sen kautta maan kirkastamiseksi."2
---
Viiteet:
1 Genesis 1-7, 97.
2 Erich Sauer, Maailman lunastuksen aamurusko, 63-64.